Helpompaa arkea, kiitos

Puhe ruuhkavuosista olisi valitusvirsi, ellei se usein olisi raadollisen totta. Samaan elämänvaiheeseen osuvat opintojen päättäminen, työuran käynnistäminen tai uralla eteneminen, kodin hakkiminen (ehkä jopa sen rakentaminen) ja joillain vielä pikkulapsivuodet. Samaan aikaan pitäisi urheilla, nauttia elämän ainutkertaisuudesta ja arjen estetiikasta. Jep, jep.

Työpukeutumisen miettimiseen tulisi kulua mahdollisimman vähän aikaa.

Painetta siis riittää. Me naiset pystymme moneen päällekkäiseen rooliin ja venymme melkein epäinhimillisiin suorituksiin työn ja perheen ristipaineessa. Kun tärkeysjärjestyksessä ensi sijoilla olevia asioita on monta, panostaminen työpukeutumiseen ei monellakaan yllä edes tiedostamisen tasolle. Se on hyvin ymmärrettävää. Moni kuitenkin toivoisi, että olisi olemassa selkeä malli tai toimintatapa työvaatteiden valitsemiseen ja hankkimiseen, jotta siihen kuluisi mahdollisimman vähän arvokasta aikaa. Rajallisen ajan ja pukeutumisella saavutettavan vaikutelman yhtälö on kuitenkin mahdoton, jos taustalla ei ole selkeää suunnitelmaa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.