Mitä päälle julkiseen esiintymiseen?

Lähes kaikkiin asiantuntija-ammatteihin kuuluu nykyään esiintymistä. Olipa julkinen esiintyminen lyhyt presentaatio tutuille ihmisille, webinaari-esiintyminen, paneeli tai puhe laajalle yleisölle, kaikkia jännittää muiden huomio. Esiintyminen on kuitenkin tärkeä hetki vakuuttaa kuulijakunta asiasta, jota olet kertomassa. Mikä merkitys pukeutumisella on esiintyjälle itselleen? Mitä kannattaa ottaa huomioon yleisön kannalta esiintymisvaatteita valitessa?

Odotuksiin vastaaminen on yleisön kunnioittamista.

Tärkein asia, kuten aina, on oma mukavuus. Jos esiinnyt vaatteissa jotka millään tavalla saavat sinulle epämukavan olon eli kiristävät tai puristavat, ovat liian kylmiä tai kuumia ja joista saattaa vilahtaa liikaa ihoa, se näkyy yleisölle ylimääräisenä epävarmuutena. Ja sitähän ei kukaan halua. Valitse siis esiintymiseen aina vaatteita, jotka ovat oikean kokoisia ja joita olet jo aiemmin käyttänyt. Jos joudut seisomaan pitkään, valitse kengät joissa tiedät jaksavasi seistä.

Heti perässä tulee vakuuttavuus. Ota huomioon tilaisuuden henki, edustamasi organisaatio ja sanomasi sisältö. Edustat koko ennen kaikkea organisaatiota ja asiaa, josta olet kertomassa, ja vasta sitten itseäsi. Myös vuodenaika vaikuttaa; kesällä on mahdollista pukeutua epämuodollisemmin. Pelaa kuitenkin mieluummin varman päälle suurissa tilanteissa kesälläkin, sillä ohuet kankaat voivat voimakkaissa lavavaloissa paljastaa liikaa .

Naiseudesta on esiintymistilanteissa iloa. Mitä suurempi yleisö, sitä kauempana katsojat ovat puhujasta. Yleisö pitää siitä, että näkee kuka on äänessä. Joten koska naisena voi, nyt kannattaa pukeutua voimakkaaseen väriin. Mitä suurempi yleisö paikan päällä on, sitä kirkkaampaan väriin kannattaa pukeutua. Värin valintaan vaikuttaa myös esiintymispaikan taustan väri. Tummaa taustaa vasten vaalea voi olla hyvä huomioväri, vaaleaa taustaa vasten voimakas väri toimii parhaiten.

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.