Urapukeutujan uudelleenkäynnistys

Olen pitänyt tämän blogin päivittämisessä suunnittelematonta taukoa viime keväästä saakka. Syy on työkiireiden; oma päivätyöni sekä tähän blogiin liittyvä projekti ovat vievät ajan niin tiukille, että jostain oli pakko karsia. Valitettavasti se oli blogin päivittäminen.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Missään vaiheessa ei ollut tarkoitus hylätä Urapukeutujaa, ja jos kaikki vireillä olevat hankkeet toteutuvat, on blogin lisäksi on tulossa runsaasti muuta sisältöä. Pysykää kuulolla!

Työpukeutuminen, tai todellakin uraa varten pukeutuminen on jännä aihe. Mitä enemmän siitä puhuu ja mitä enemmän aihetta muiden kanssa käsittelee, sitä enemmän siitä löytää kiinnostavia näkökulmia.

Olen yhä vakuuttuneempi, että töihin pukeutuminen on tietysti pintaa, mutta ei ytimeltään missään tapauksessa pinnallista.

Kun on tällainen kiinnostuksen kohde, tarkkailee väistämättä muita ihmisiä. Tänä aamuna Helsingin keskustassa töihin kävellessä liikennevaloihin sattui yhtä aikaa nuori nainen, jolla oli pysäyttävän upea luumunvärinen housupuku ja punainen silkkipaita. Olin niin vaikuttunut, että epäsuomalaisesti rohkaistuin kehumaan asua. Lisää tällaista pukeutumista, jolla on viesti, joka herättää heti ajatuksia. Kynttilä pois vakan alta!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.